Hän teki sen taas!
Bob Woodward on kirjoittanut 23 kirjaa Yhdysvaltain presidenteistä, alkaen Richard Nixonista, jonka joutui eroamaan vuonna 1974 hänen ja kollegansa Carl Bernsteinin sitkeän tutkivan journalismin ansiosta. Vaikka tuntuu että Woodward on ollut 50 vuotta kärpäsenä Valkoisen talon soikean salin katossa, metodina on ollut kova toimittajan työ: kymmenet nimettömät haastattelut, joista on satoja tunteja tallenteita
ja niistä tiivistetyn palapelin kärsivällinen kokoaminen.
Eilen (tiistaina15. lokakuuta) tuli julki viimeisin, War (Sota) joka kertoo Joe Bidenin presidenttikauden tarinan loppumetreille saakka – mukaan on täpärästi saatu hänen luopumisensa ehdokkuudesta seuraavalle kaudelle.
Erilainen kirja
Niin kuin Woodward itsekin toteaa, tämä kirja on erilainen kuin monet aikaisemmat etenkin verrattuna niihin, jota kertovat Trumpin ja hänen alati vaihtuvan avustajakuntansa jännitteistä ristivedosta.
War, this book on Biden, however, gave me what was often a real-time, inside-the-room look at genuine good faith efforts by the president and his core national security team to wield the levers of executive power responsibly and in the national interest. At the center of good governance, as evidenced in this book, is teamwork.
Woodward, Bob. War (p. 369). Simon & Schuster. Kindle Edition.
Kirja on erilainen myös koska se kertoo kahdesta presidentistä. Donald Trumpin varjo lepää raskaana Joe Bidenin kauden päällä sekä menneisyydestä että mahdollisesta tulevaisuudesta, ja kirjan näyttämö vaihtuu usein Valkoisesta talosta Mar-a-Lagoon, jossa edeltäjä ja mahdollinen seuraaja pitää hovia. Woodwardin tuomio Trumpin kelvottomuudesta on ehkä jopa vielä ankarampi kuin aikaisemmissa kirjoissa:
Donald Trump is not only the wrong man for the presidency, he is unfit to lead the country. Trump was far worse than Richard Nixon, the provably criminal president. As I have pointed out, Trump governed by fear and rage. And indifference to the public and national interest. Trump was the most reckless and impulsive president in American history and is demonstrating the very same character as a presidential candidate in 2024.
Woodward, Bob. War (p. 362). Simon & Schuster. Kindle Edition.
Ikkuna Valkoisen talon päätöksentekoon
Kirjan nimi viittaa kahteen sotaan, jotka ovat hallinneet Bidenin kautta. Niin kuin aikaisemmatkin, kirja avaa todentuntuisen näkymän Valkoisen talon päätöksentekoon ja sitä edeltäviin keskusteluihin Yhdysvaltain roolista kriisitilanteissa ja vastaa jossakin määrin niihin kysymyksiin, jotka ovat nousseet mieleen kun on seurannut ensin Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ja sitten viime vuoden lokakuussa uudelleen liekkiin roihahtanutta Lähi-idän sotaa.
Bidenillä ei ollut illuusioita Venäjän suhteen. Hän toivoi kuitenkin vakaata ja ennustettavaa suhdetta. Ennusmerkit olivat kuitenkin huonot kun hänen kautensa alkoi tammikuussa 2021. Valkoisessa talossa seurattiin Venäjän sotakaluston massiivista keskittämistä Ukrainan rajoille ja aprikoitiin sen tarkoitusta. Bidenin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan muistutti Tshehovin sanoneen, että jos ensimmäisessä näytöksessä on näkyvillä ase, se laukaistaan kolmannessa. Vaikka joukot vedettiin sitten takaisin, kalustoa jäi paikalleen ja kesäkuussa Putin julkaisi pitkän historialliseen esseensä jonka mukaan Ukrainalla ei ole olemassaolon oikeutusta itsenäisenä maana. Kummallista kirjoitusta luettiin Valkoisessa talossa ja nähtiin se tuloksena Putinin pitkästä eristyneisyydestä Covid 19 -epidemian aikana. Mutta jo alkusyksystä alkoi tulla tiedustelutietoa Venäjän hyökkäyssuunnitelmista, ja Biden määritteli Yhdysvaltain peruslinjan pahimman varalta. Tärkeintä oli välttää suora konflikti Venäjän kanssa. Oli yritettävä estää sen hyökkäys, mutta siihen oli kuitenkin varauttava. Ukrainaa tultaisiin auttamaan, mutta jarruna olivat kirvelevät kokemukset Afganistanista, josta oli vetäydytty elokuun lopussa ja jätetty talibaneille valtava määrä sotakalustoa. Samaa virhettä ei nyt tehtäisi.
Tiedustelutieto Venäjän odotettavissa olevasta hyökkäyksestä täsmentyi ja varmentui, - Woodwardin mukaan yksi lähde oli Kremlin sisältä – ja Valkoisessa talossa päätettiin tehdä jotakin ennenkuulumatonta: tietoa päätettiin jakaa. Ongelmaksi muodostui, että sen paremmin liittolaiset kuin Ukrainan presidentti eivät halunneet uskoa sitä. Zelenskyi jopa sanoi tällaisten tietojen pelottavan sijoittajia investoimasta Ukrainaan. Itse asiassa amerikkalaisen sisäpiirin oli itsensä vaikea uskoa koska venäläisten suunitelmat - syöstä Eurooppa pahimpaan sotilaalliseen konfliktiin sitten vuoden 1945 – vaikuttivat järjettömiltä. Joulukuun alussa tiedot odotettavissa olevasta 175 000 sotilaan hyökkäyksestä pantiin julki Washington Postin näyttävässä jutussa, joka innovatiivisesti hyödynsi ennen salaisena varjeltua tietoa informaatiosodan tarpeisiin.
Woodward kuvaa hyvin tunnelmaa tapahtumien vääjäämättömästi edetessä kohta sotaa, ja viimeisiä yrityksiä vaikuttaa Venäjän johtoon: presidenttien yhä kalseampia puheluita, CIA:n johtajan Bill Burnsin keskusteluja kollegojensa kanssa Moskovassa ja ulkoministerien tapaamista Tukholman OSCE-kokouksessa ja tammikuussa Genevessä. Anthony Blinkenille syntyi epäilys että Sergei Lavrov oli niin sanotusti kuutamolla Putinin suunnitelmista. Tai sitten vain pelasi diplomaatin roolia – valehdella maansa puolesta: ”Meillä ei ole mitään aikomusta hyökätä Ukrainaan.”
Biden teki julkisesti selväksi että vaikka Yhdysvallat tukee Ukraina, amerikkalaisia ”saappaita” eli joukkoja ei lähetetä. Taustalla olivat traumat vuosikymmenien ajalta, Vietnamin sodasta Irakiin ja muutaman kuukauden takaa Afganistanista. Woodwardin mukaan Sullivan olisi halunnut jättää tämän mahdollisuuden hämärän peittoon Moskovan pitämiseksi varpaillaan. Vaarallisen mokan Biden teki lehdistökonferenssissaan 19 tammikuuta, kun hän sanoi Yhdysvaltain reaktion riippuvan Venäjän hyökkäyksen laajuudesta. ”Pieni tunkeutuminen” (minor incursion) olisi eri asia kuin täysimittainen hyökkäys.
Kirja vie lukijan mukaan Valkoiseen taloon aamulla 23. helmikuuta, kun CIA:n johtaja Burns käveli sisälle Sullivanin aamukokoukseen ja ilmoitti että se tapahtuu nyt. Ukrainan vastarinnan mahdollisuuksiin ei paljon uskottu- Woodward kuvaa miten tunnelma vähitellen muuttui. Kansallisen turvallisuusneuvoston strategiajohtaja Alex Blick summasi myöhemmin, mikä meni odotetusti ja mikä ei. Oikein ennustettiin mitä missä ja milloin Venäjä tekisi. Mutta yllätyksenä tuli että Ukraina pärjäsi, että Venäjän hyökkäys ei menestynyt ja että Eurooppa reagoi niin nopeasti ja voimakkaasti.
Suomi ja Ruotsi
Luku 29 on omistettu Suomelle ja Ruotsille.
Luvun alussa kuvataan Bidenin syvää suuttumusta:
“Putin is evil. We are dealing with the epitome of evil.” (…) President Biden said he wanted to make sure Putin’s invasion was a massive strategic failure for Russia. He wanted a clear, unmistakable blow to Putin.
Woodward, Bob. War (pp. 130-131). Simon & Schuster. Kindle Edition.
Woodward kertoo edelleen että Biden kutsui eräänä iltana (päivämäärää ei mainita) ideapalaveriin residenssiinsä turvallisuusneuvoston työntekijöitä Sullivanin ja hänen apulaisena Jonathan Finerin johdolla. Nämä totesivat Putinin ainakin osaksi hyökänneen estääkseen Ukrainaa liittymästä Natoon ja muita maita pyrkimästä jäseniksi.
Entä jos Natoon liittyisi uusia jäseniä, päinvastoin kuin mitä Putin haluaa? Wodward ei sano, kuka kysyi, mutta kysymys kirvoitti keskustelun Suomesta ja Ruotsista, joiden todettiin olevan perinteisesti puolueettomia mutta joita hyökkäys Ukrainaan oli järkyttänyt. Finerilla oli tarkat tiedot mielipidetutkimuksista kummassakin maassa, ja Suomen osalta todettiin liittoutumisen kannatuksen hämmästyttävä nousu 25 prosentista 76 prosenttiin. Talvisotakin mainittiin.
Woodwardin mukaan Biden näki tässä tilaisuuden. Nämä pohjoismaat olivat vahvoja demokratioita, kehittyneitä talouksia ja sotilaallisesti vahvoja. Todettiin että Suomen liittyminen Natoon kaksinkertaistaisi liittoutuman rajan Venäjän kanssa ja nostaisi Naton dominoivaan asemaan Itämerellä-
Turvallisuusneuvoston Euroopan asioiden johtaja Amanda Sloat ehdotti Bidenille presidentti Niinistön kutsumista Valkoiseen taloon, koska ”suomalaiset pitävät venäläisiä silmällä tiiviimmin kuin lähes kukaan muu Euroopassa” ja Niinistö on tarkkaillut Venäjää pitkään ja puhunut Putinin kanssa.
Tutkitaan tätä ja katsotaan, mikä on mahdollista, sanoi Biden.
Lopun tiedämmekin. Kun Niinistö vieraili Valkoisessa talossa 4. maaliskuuta, häntä Woodwardin mukaan huolestutti aika Suomen liittymisaikeiden julkistamisen ja liittymisen välillä. Biden kehotti Sullivania ja Fineriä etsimään ratkaisuja, ja niitä löytyi.
---
Sodan jatkuessa Valkoisen talon tasapainoilu Ukrainan auttamiseksi ”niin kauan kuin tarvitaan” jatkui Bidenin asettamien reunamerkkien sisällä ja niitä vaivalla ulommas siirtäen.´ Woodwardin kuvaus täydentää erittäin hyvin mitä media on kuluneiden kahden ja puolen vuoden aikana raportoinut ja arvaillut Yhdysvaltain Ukrainan-avun käänteistä ja kipupisteistä. Emme voi tietää, pitääkö jokainen yksityiskohta tarkalleen paikkansa, mutta kuluneiden 50 vuoden aikana ei Woodwardin metodia eikä sen tuloksia ole juuri kyseenalaistettu.
Kirjan loppupuolta hallitsee toinen sota, Lähi-idän kriisi jonka Hamasin hyökkäys vuosi sitten roihautti uudelleen liekkeihin, mikä johti uuteen kauheaan koston kierteeseen. Woodwardin kuvauksesta ymmärtää hyvin ne ristipaineet, joita Lähi-itä tuo Valkoiseen taloon, ja joiden monet ulottuvuudet tekevät niistä Ukrainaakin vaikeamman kohteen. Käy ilmi mitä Biden todella ”Bibi” Netanyahusta ajattelee…Mutta koko kiriaa en tässä lähde selostamaan.
----
Woodward on edelleen Washington Postin associate editor. Hän oli tiistaina WP:n videokanavan haastattelusa ja häneltä kysyttiin mm. seuraavan kirjan aihetta. Putinin nimi tuli esille, ehkä kuitenkin enemmän teoreettisena vaihtoehtona.
Voi vain toivoa että kumpi tahansa kolmen viikon kuluttua valitaan Valkoiseen taloon, kärpänen on paikallaan katossa ja raportoi aikanaan, mitä (lukuisien nimettömien taustahaastattelujen mukaan) todella tapahtui.
