"Väärä mies siihen hommaan"

Bob Woodwardin tyly loppuarvio 

Bob Woodwardin viime tiistaina (15.9.) ilmestyneen uuden Trump-kirjan (”Rage”) ennakkojulkisuuden uutispommi oli paljastus että presidentti jo varhaisessa vaiheessa ymmärsi – ja kertoi kirjoittajalle – miten vakava uhka COVID-19 on, samalla kun hän julkisesti vähätteli vaaraa viikkokausia.  Saman tien alkoi mediakeskustelu, oliko väärin että Woodward säästi skuupin kirjaansa eikä julkistanut sitä heti.

 

 

 

Koronakriisi hallitsee kirjan kerrontaa kuluvan vuoden osalta, siitä alkaen kun tri Anthony Fauci bongasi sanat Kiina, uusi virus ja ”märkä tori” käydessään rutiininomaisesti sähköpostejaan lävitse joulukuun lopussa.  Kirjan viimeiset toistasataa sivua ovat raportti sekavista tunnelmista komentosillalla valtiolaivan luoviessa kansanterveyden, talouden ja politiikan vaatimusten ristiaallokossa.

 

Kirjan alkupuoli avaa näkymän Valkoisen talon kotonaa edeltäeeseen arkeen sellaisena kuin puolustusministeri Jim Mattis, ulkoministeri Rex Tillerson, tiedustelujohtaja (Director of National Intelligence) Dan Coats, varaoikeusministeri Rod Rosenstein ja muut lähipiirin miehet sen näkivät ennen kuin kyllästyivät ja erosivat. Heidän kertomuksensa vahvistavat aikaisempien Trump-kirjojen antamaa kuvaa presidentistä, joka katsoo tietävänsä kaikki asiat paremmin kuin kukaan muu, joka uskoo pystyvänsä  ratkaisemaan minkä tahansa ongelman tekemällä diilin ja jonka nopeat mielenmuutokset ajavat avustajat hermoromahduksen partaalle.  Tai eroamaan, niin kuin Mattisin, sen jälkeen kun Trump oli vetänyt maton alta paitsi häneltä, myös Yhdysvaltain tärkeimmiltä liittolaisilta.

 

 ISIS:n vastaisen liittoutuman neljäntoista merkittävimmän joukkoja asettaneen maan puolustusministerit olivat olleet koolla Ottawassa 6.12.2018 ja hyväksyneet Yhdysvaltain näkemyksen että taistelu ei ole ohi, vaan sitä on jatkettava. Mattis palasi huojentuneena Washingtoniin. Mutta 19.12.2018 Trump tviittasi että ISIS on voitettu ja Yhdysvallat vetäytyy Syyriasta. Mattisin mitta täyttyi, kun hän mietti mitä Ottawan kokouksen osanottajat nyt ajattelivat hänestä.

 

His first thought: How could we break with our allies? His second was the timing: It was just two weeks after the Ottawa meeting with all the commitments and pledges. He sat there and thought, my God, they’re going to think I lied to them. They won’t believe that I had no idea about this. And now we’re going to leave them high and dry.

 

Woodward, Bob. Rage (p. 139). Simon & Schuster. Kindle Edition.

.

+++++++

 

Miksi Trump jatkuvasti muuttaa mieltään, miksi päätökset pyörretään ja sopimukset rikotaan?  Vävy Jared Kushner selittää asiat parhain päin: appiukko tottui kiinteistöalalla siihen että diili pitää vasta kun kaikista yksityiskohdista on sovittu. Kushnerin mielestä kyse on mekanismista, jolla Trump varjelee itseään vedätykseltä. Jos häneltä haluaa nopean ratkaisun, se käy syöttämällä hänelle sopivaa informaatiota. Mutta vastakkaisen ratkaisun kannattajat kyllä löytävät hänet, ja silloin mieli muuttuu.

 

“He almost uses his ability to read people and keep people off balance as his best filter to determine when somebody is trying to pull something on him. He knows that he’s kind of the final funnel before a decision. He’s very good at kind of knowing when somebody is bullshitting him.”

 

Woodward, Bob. Rage (p. 146). Simon & Schuster. Kindle Edition.

 

Kushner neuvoi myös tutustumaan neljään tekstiin, jos haluaa ymmärtää presidenttiä. Ensimmäinen: Wall Street Journalin Pulitzer-palkitun Peggy Noonanin kolumni vuodelta 2018: “He’s crazy… and it’s kind of working”. Toinen:  Alice in Wonderland  (Liisa ihmemaassa)  ja siinä erityisesti  Irvikissan elämänohje: ellet tiedä, mihin olet menossa, jokainen polku vie sinut sinne. Kolmas: Chris Whipplen kirja Valkoisen talon kansliapäälliköistä  (The Gatekeepers: How the White House Chiefs of Staff Define Every Presidency),  jonka uuteen painokseen oli lisätty ”uusi luku Trumpin hallinnon kaaoksesta”, niin kuin Amazon sitä mainosti. Whipple kirjoittaa että ensimmäisenä virkavuotenaan Trumpilla ”ei selvästi ollut mitään käsitystä miten hallita”, mutta hän ei halunnut noudattaa kahden ensimmäisen kansliapäällikkönsä (Reince Priebus ja John Kelly) neuvoja. Johtopäätös: Trump on Trump, kuka tahansa hänen kansliapäällikkönsä onkaan.  Neljäs:  Scott Adamsin Win Bigly: Persuasion in a World Where Facts Don’t Matter. Adamsin mukaan Trumpin virheelliset väittämät eivät ole valitettavia erehdyksiä tai eettisiä horjahduksia, vaan tekniikka jolla hän pystyy luomaan ”toisen todellisuuden”. Ihmiset  muistavat vain että hän perusteli näkemyksensä, ei pyytänyt anteeksi ja että vastustajat  haukkuivat häntä valehtelijaksi, niin kuin aina.

 

Woodward oli äimän käkenä Kushnerin lukulistan edessä:

 

When combined, Kushner’s four texts painted President Trump as crazy, aimless, stubborn and manipulative. I could hardly believe anyone would recommend these as ways to understand their father-in-law, much less the president they believed in and served.

Woodward, Bob. Rage (p. 259). Simon & Schuster. Kindle Edition.

Omasta puolestani voisin lisätä listalle vielä yhden: Trumpin omaelämäkerran The Art of the Deal,  jossa hän kertoo miten valtasi Manhattanin.  Trump toimii  presidenttinä samalla tavalla kuin kiinteistöbisneksessä ja tarkastelee johtamansa maan ja koko maailman poliittista karttaa potentiaalisia diilejä etsien.

 

+++++

 

Oma lukunsa (myös kirjaimellisesti – Kindle-painoksen luku 25) on sitten Trumpin ja Kim Jong-unin kirjeenvaihto jonka Woodward sai käsiinsä, 27 kirjettä joista vain kaksi oli julkaistu aikaisemmin.  ”Love letters”, niin kuin ne heti ristittiin mediassa,  olivat osa Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean suhteiden vuoristorataa, joka Trumpin ensimmäisen virkavuoden kesällä syöksyi lähes sodan kuiluun mutta joka jo seuraavina kahtena vuonna (2018-2019) kohosi kolmasti huipputasolle, tosin ilman konkreettisia tuloksia.  Kirjeenvaihto tapaamisten välillä tihkuu teennäistä ystävyyttä mutta maireiden lauseiden  takana käydään kovaa kiistaa Pohjois-Korean ydinaseriisunnan  ehdoista. Kim muisteli Singaporen tapaamista jouluna 2018:

Even now I cannot forget that moment of history when I firmly held Your Excellency’s hand at the beautiful and sacred location as the whole world watched with great interest and hope to relive the honor of that day. As I mentioned at that time, I feel very honored to have established an excellent relationship with a person such as Your Excellency. As the new year 2019 approaches, critical issues that require endless effort toward even higher ideals and goals still await us. Just as Your Excellency frankly noted, as we enter the new year the whole world will certainly once again come to see, not so far in the future, another historic meeting between myself and Your Excellency reminiscent of a scene from a fantasy film.

 

Woodward, Bob. Rage (pp. 173-174). Simon & Schuster. Kindle Edition

 

Trump vastasi samaan sävyyn, korostaen että vain he kaksi voivat päästä suuriin tuloksiin:

 

I just received your letter and very much appreciate your warm feelings and thoughts. Like you, I have no doubt that a great result will be accomplished between our two countries, and that the only two leaders who can do it are you and me.”

 

Woodward, Bob. Rage (p. 174). Simon & Schuster. Kindle Edition.

 

Woodward toteaa että CIA ei koskaan pystynyt selvittämään, kenen käsialaa Kimin kirjeet Trumpille olivat.  Analyytikot ihailivat tuntemattoman haamukirjoittajan taitoa löytää tarkalleen oikea tapa imarrella Trumpia ja vedota hänen haluunsa loistaa historian näyttämöllä. 

 

+++++++

 

 

Kirjan suurin sensaatio on kuitenkin, että Trump suostui Woodwardin haastateltavaksi sitä varten, eikä vain kerran vaan 18 kertaa. Miksi?

Yksi syy voi olla Woodwardin status kansakunnan kirjakaapin päällä.  Kaikkien presidenttien piirteitä ei hakata Mt. Rushmoren graniittiin, mutta Bob Woodwardin raporttien sivuille on ikuistettu jokainen puolen vuosisadan ajalta. Trump kertoi, että hän olisi halunnut antaa haastattelun jo tämän edellistä kirjaa varten, mutta avustajat pimittivät yhteydenottopyynnöt.  CNN:n Chris Cillizza muistuttaa että jokainen, jota Woodward lähestyy haastelupyynnöllä, tuntee itsensä imarrelluksi. Samalla herää toivo: jos pystyt vakuuttamaan Woodwardin omasta erinomaisuudestasi, muun median kritiikistä huolimatta, historia muistaa           sinut sellaisena kuin haluat. Cillizzan mukaan tämä on ollut kaikkien presidenttien motiivina yhteistyöhön Woodwardin kanssa. 

 

And never more so than with Trump, who is not only obsessed with how he is covered and what his legacy will be but also has a superhuman belief in his ability to talk his way in or out of almost anything. Trump views himself as a master manipulator, someone who is so good at reading other people that he knows how to get what he wants even as they think they are getting what they want.

 

Chris Cilliza, CNN, ”Here’s ‘exactly’ why Donald Trump talked to Bob”, September 9,2020

 

Woodward itse sanoo, ettei täysin ymmärrä,  miksi Trump halusi yhteistyötä.  Ehkä Trump halusi antaa  itsestään kuvan  luotettavana lähteenä. Sitä hän on ajoittain, joskus taas täysin epäluotettava, Haastattelut osoittavat että hän horjuu, välttelee ja ajoittain laistaa kansakunnan johtajan roolista,  päinvastaisesta retoriikasta huolimatta, sanoo Woodward.

 

 

Haastattelut tehtiin viime vuoden joulukuun ja tämän vuoden heinäkuun välillä. Suurin osa tehtiin puhelimitse, mutta joitakin myös Valkoisessa talossa ja Mar-a-Lagossa.  Ensimmäinen haastattelu 5.12. koski Pohjois-Koreaa. Trump tuotatti työpöydälleen kuvia, joissa hän astuu aselepolinjan pohjoispuolelle Kimin hymyillessä, ja sanoi että vaara maiden suhteissa on vähentynyt, ”koska hän pitää minusta.” Trump sanoi myös pitävänsä Kimistä, ja että he tulevat hyvin toimeen. Mutta Trump kiisti naivisti uskovansa että kaikki menee loistavasti: 

 

”He’s a very tough cookie. And he is smart, very smart.”

 

Woodward, Bob. Rage (p. 183). Simon & Schuster. Kindle Edition.

Woodward teki toisen haastattelun juuri edustajainhuoneen nostettua virkasyytteen, mutta se ei Trumpia näyttänyt huolettavan. Keskustelu siirtyi jälleen Koreaan. Woodward halusi kysyä huipputapaamisista, mutta Trumpia kiinnosti enemmän sadatella, miksi Yhdysvallat panee rahaa Etelä-Korean puolustamiseen, vaikka tämä on rikas maa, ja sama koskee Japania. Kun Woodward sai hänet palaamaan Singaporen tapaamiseen Kimin kanssa, Trumpin mieleen tulivat ensimmäisenä sadat tv-kamerat ja mahtava ilmainen mediajulkisuus, jota se merkitsi.  Woodward penäsi edelleen Trumpin arviota Kimistä ja sai lopulta vertauksen kiinteistöalalta: Kim lupaa  yhteistyötä, mutta hänen on tosi vaikeata luopua ydinaseista. Hän on kauppaamassa taloaan, mutta pitää siitä niin paljon ettei kuitenkaan raatsi myydä. Keskustelu polveili, pompahti välillä Trumpin setään joka oli opettanut sähkötekniikkaa MIT:ssa ja kääntyi sitten Kiinan kautta yllättävään toteamukseen menetetyistä mahdollisuuksista Venäjällä – kaikki tietysti Venäjä-tutkinnan syytä:

 

“We could do such great things with Russia, but because of the phony Russia investigation—started falsely and corruptly and illegally now as it turns out—but because of that, you know, we’re held back. And he knows that too. Putin said to me in a meeting, he said, it’s a shame, because I know it’s very hard for you to make a deal with us. I said, you’re right.”

 

Woodward, Bob. Rage (p. 194). Simon & Schuster. Kindle Edition.

Ja näin edelleen…

 

Kirjassa selostetut keskustelut näyttäytyvät lukijalle usein jonakin muuna kuin haastatteluna, ainakaan sellaisena kuin termi yleensä ymmärretään: toinen kysyy, toinen vastaa.  Joskus ne menevät väittelyksi, joskus filosofisen pohdinnan tasolle. Joskus tuntuu että Woodwardille puhumisella sinänsä on Trumpille  mekittävä funktio.  Korona-kriisi pakottaa  keskittymään haastatteluissakin, ping-pong (niin kun Woodward poukkoilua nimittää) aiheesta toiseen ja kolmanteen vähenee.

 

Haastattelujen tallennusta kertyi kaikkiaan 10 tuntia.  Woodwardin kärsivällisyydellä ja journalistisella taidolla niistä suodattuu kirjaan autenttinen kuva presidenttikauden kolmesta ja puolesta vuodesta sellaisena kuin Trump itse sen näkee. 

 

Epilogissa Woodward kertoo, millaisena hän sen näkee, eikä arvio ole mairitteleva. Woodward palaa Trumpin helmikuiseen tuntemukseen että ” joka oven takana voi olla dynamiittia.”  Woodward käsitti silloin Trumpin pelkäävän jotakin ulkopuolista tapahtumaa joka sekoittaisi pelin. Nyt hän päätyi tulokseen että dynamiitti oli Trump itse, ja hän luettelee miksi:

 

The oversized personality. The failure to organize. The lack of discipline. The lack of trust in others he had picked, in experts. The undermining or the attempted undermining of so many American institutions. The failure to be a calming, healing voice. The unwillingness to acknowledge error. The failure to do his homework. To extend the olive branch. To listen carefully to others. To craft a plan.

 

Woodward, Bob. Rage (p. 386). Simon & Schuster. Kindle Edition.

 

Kirjan viimeisinä sanoina on Woodwardin tyly loppuarvio: kun Trumpin suoritusta presidenttinä arvioidaan kokonaisuutena, voin tulla vain yhteen johtopäätökseen: hän on väärä mies siihen hommaan.