Final Days 2.0 

Ajatukset ovat viime viikkoina palanneet lähes puolen vuosisadan takaisiin tapahtumiin Washigtonissa. Presidentti Richard Nixon halusi varmistaa valintansa toiselle kaudelle (joka ei ollut mitenkään uhattuna, niin kuin vuoden 1972 numerot sitten osoittivat) ja antoi kampanjansa likaisten temppujen osastolle liian vapaat kädet. Murrosta demokraattien päämajaan johtivat jäljet Valkoiseen taloon. Presidentti kiisti ja kierteli, mutta peli oli pelattu, kun ilmeni että presidentti oli itse tallentanut keskustelunsa Oval Officessa, ja Korkein oikeus lopulta määräsi hänet luovuttamaan 64 raskauttavaa ääninauhaa asiaa tutkivalle erikoissyyttäjälle.  Presidentti erosi välttääkseen virkasyytteen.

 

Jos Yhdysvallat nyt on poliittisen kriisin kourissa, niin se oli silloinkin. Vietnamin sota oli jäytänyt yhteiskuntaa ja taloutta toistakymmentä vuotta.  Siinä oli taistellut lähes kolme miljoonaa amerikkalaista sotilasta, suurin osa arvalla valittuja asevelvollisia, joten sota oli traumatisoinut,  sukulaiset ja ystävät huomioon ottaen, suuren osan kansakuntaa. Eikä ”vietnamisointi” 1973 merkinnyt ongelmien loppumista.   Vähitellen tarkentuvat tiedot ”Tricky Dickin” roolista poliittisten hämäräpuuhien suojelijana ja nauhoitusten kielenkäytöstä vaikuttivat demoralisoivasti siinä kuin paljastukset Trumpin Valkoisesta talosta.

 

Nixonin juristit neuvoivat häntä jo syksyllä 1973 että ehkä kannattaisi erota. Mutta Nixon, itsekin juristi, halusi taistella, argumentoida ja puolustautua. Eikä maailma suinkaan pysähtynyt odottamaan. Lähi-idässä käytiin taas yksi sota, ja Neuvostoliiton kanssa oli kauhun tasapainon ylläpitämisessä tarkan pelin ajat.  Vielä vain runsas kuukausi ennen eroaan Nixon vietti viikon vierailulla Neuvostoliitossa.

 

Olin tuolla matkalla mukana ja huomasin että Nixon puheissaan korosti voimakkaasti ja toiveikkaasti suurvaltojen johtajien henkilökohtaisten suhteiden merkitystä, mutta samanlaista intoa ei ollut havaittavissa L.I.Brezhnevin taholta. Ja kaiken lisäksi neuvostomediaan Nixonin puheet näiltä osin käännettiin valikoivasti.  Auttavaa kättä ei ojennettu…

 

Washington Postin toimittajat Bob Woodward ja Carl Bernstein, joiden tutkivaa

journalismia paljolta saadaan kiittää siitä että ketju Watergatesta Valkoiseen taloon tuli julki, kirjoittivat Nixonin virkakauden viimeisestä vuodesta kirjan nimeltä Final Days.  Kuten aikaisemmassa kirjassa ”All the President’s Men” ja Woodwardin myöhemmissä  raporteissa kaikista sen jälkeen hallinneista presidenteistä, tarkka raportointi perustuu satoihin haastatteluihin off the record. Se maalaa kuvan Nixonin Valkoisesta talosta yhä pahemmassa paineessa, mutta kuitenkin vähemmän kaoottisena kuin mitä Woodwardin tähänastiset kaksi kirjaa Trumpin kaudesta kertovat.  Onneksi ulkoasioita hoitivat Henry Kissinger, Brent Scowcroft ja muut ammattimiehet.  Sisäiset asiat taas olivat kansliapäällikön, neljän tähden kenraalin Alexander Haigin käsissä, mukaan luettuna huolehtiminen siitä että Nixon ei tekisi viime töikseen mitään tyhmää. Henkilääkärille oli annettu ohjeet siltä varalta, että hän haluaisi lääkkeitä joista saattaisi olla vaaraa.

 

Historioitsija Anthony Bergenin mukaan huoli presidentin mielentilasta alkoi kuitenkin loppuaikona levitä eri puolilla korkeassa virkakunnassa. Kysyttiin, pystyykö hän yhä johtamaan maata, ja hiljaisia keskusteluja käytiin perustuslain 25. lisäartiklasta. Bergenin mukaan Nixon ei nukkunut paljonkaan, joi paljon ja soitti myöhään yöllä pitkiä, sekavia puheluita avustajilleen. Pelättiin myös, että Nixon ylipäällikkönä yrittäisi käyttää asevoimia:

 

Tensions were already high in the streets of Washington, D.C. with protesters loudly demonstrating and calling for Nixon’s resignation. High-ranking officials in the Department of Defense and the White House privately worried about the possibility that Nixon would ring the streets around the White House with tanks and armored personnel carriers, ostensibly to protect the Executive Mansion from acts of civil disobedience, but also to set up a fortress-like barrier that might allow him to remain in the White House in the case of a Congressional or Supreme Court-ordered removal from office.[1]

 

Bergenin mukaan puolustusministeri James Schlesinger vannotti asevoimien esikuntapäälliköiden neuvoston puheenjohtajaa George Brownia olemaan ottamatta vastaan presidentin mahdollisia määräyksiä. Hän valmistautui myös mahdollisuuteen että presidentti olisi jouduttu fyysisesti poistamaan Valkoisesta talosta.  Onneksi tätä lukua ei jouduttu kirjoittamaan 82. Airbornen (maahanlaskudivisioonan)  operaatioiden kunniakkaaseen historiaan.

 

Nixon suostui lopulta eroon, kun edustajainhuoneen oikeudellinen valiokunta oli hyväksynyt virkarikossyytteen kolme artiklaa heinäkuun loppuun mennessä.  

 

Woodward ja Bernstein kertovat  kirjansa lopussa että elokuun 8. päivän eroilmoitustaan edeltävänä iltana Nixon oli pyytänyt Henry Kissingerin luokseen pieneen työhuoneeseensa, kertonut aikeestaan ja samalla ilmaissut epäilyksensä, voiko hän tehdä sen – olla ensimmäinen presidentti, joka eroaa. ”Tuleeko historia kohtelemaan minua lempeämmin kuin aikalaiseni”, hän kysyi, kyynelten valuessa ja Kissingerin vakuuttaessa että kun kaikki on ohi, Nixon tullaan muistamaan rauhantekijänä. Lopulta Nixonin ehdotuksesta molemmat olivat käyneet polvilleen ja rukoilleet.

 

Seuraavana iltana Nixon puhui televisiossa 16 minuuttia. Hän sanoi eroavansa, koska hänellä ei enää ollut tarpeeksi kannatusta kongressissa, ja koska hän uskoi eron auttavan Yhdysvaltain tarvitsemaa eheytysprosessia. Hän myönsi tehneensä joitakin vääriä ratkaisuja, ja sanoi syvästi pahoittelevansa ”kaikkia vammoja (injuries), joita on saattanut aiheutua niiden tapahtumien myötä, jotka johtivat erooni”. Nixon luetteli virkakautensa positiivisia aikaansaannoksia: ovien avaaminen Kiinaan, liennytys Neuvostoliiton kanssa, Lähi-idän kehitys, ja kiteytti sitten omakuvansa:

 

Sometimes I have succeeded and sometimes I have failed, but always I have taken heart from what Theodore Roosevelt once said about the man in the arena, "whose face is marred by dust and sweat and blood, who strives valiantly, who errs and comes short again and again because there is not effort without error and shortcoming, but who does actually strive to do the deed, who knows the great enthusiasms, the great devotions, who spends himself in a worthy cause, who at the best knows in the end the triumphs of high achievements and who at the worst, if he fails, at least fails while daring greatly."

 

Nixon eli vielä parikymmentä vuotta eronsa jälkeen, ja paljolta sen takia mitä hän oli tehnyt kansainvälisessä politiikassa, hän vähitellen palasi salonkeihin ympäri maailman,

 Beijingissä, Moskovassa – ja Washingtonissa, kun Kiinan johtaja Deng Xiao-ping asetti Nixonin läsnäolon  Jimmy Carterin tarjomalla Valkoisen talon aterialla ehdoksi sille, että hän jatkaa vierailuaan Texasiin.

 

Niin katoaa maailman kunnia, ja joskus myös palaa. Mutta ei suinkaan aina.

 

***

 

Mitä alkanut viikko ja seuraava tuovat tullessaan Washingtonissa on mitä suurimmassa määrin arvailun varassa. Trumpille on suositeltu Nixonin esimerkkiä, eroa, mutta se ei taida kiinnostaa.

 

 Mutta se tiedetään että aikanaan ilmestyy Final Days 2.0, kirjoittajana kuten ennenkin Bob Woodward.  Kirja kattaa Trumpin viimeiset ja Bidenin ensimmäiset ajat, kertoi Los Angeles Times joulukuun alussa. Niin että jos jaksatte hiukan odottaa saatte tietää, mitä todella tapahtui…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

---

[1] https://medium.com/@Anthony_Bergen/what-have-i-done-the-final-hours-of-richard-nixon-s-presidency-40ffbeac6c44

 

 

 

 

 

 Amendment XXV apuun?

 

 

Jälkijäristykset vavisuttavat nyt Washingtonia keskiviikon shokkiaaltojen jälkeen.  Yksi ministeri on jo lähtenyt Trumpin kabinetista, kongressin turvavastaavat saavat kenkää, ja molempien kamarien demokraattijohtajat vaativat Trumpin eroa, nyt heti.  Hänen virka-asemansa kyllä päättyy muutenkin puolenpäivän lyönnillä 20. tammikuuta, mutta senaatin Chuck Schumer ja edustajainhuoneen Nancy Pelosi pitävät kapinaan yllyttämisestä epäiltyä   presidenttiä, paitsi turvallisuusriskinä, myös moraalisesti sopimattomana jatkamaan edes vajaata kahta viikkoa.

 

Demokraattien hallitsema edustajainhuone saisi toki virkasyytteen vireille nopeastikin, mutta se jäisi vain eleeksi. Sen sijaan Amendment XXV ,  perustuslain lisäartikla 25 on noussut vakavasti esille. Se pantiin alulle presidentti Kennedyn murhan (1963) seurauksena.  Sen neljäs luku kattaa mahdollisuuden ottaa presidentiltä valta, vaikka hän itse tätä vastustaisi.  Tätä ei ole vielä koskaan tehty, harkittu kyllä.  Jos tarve ilmaantuisi, avainasemassa olisi varapresidentin toteamus että presidentti ei enää kykene hoitamaan virkaansa. Jos varapresidentti saa kantansa tueksi enemmistön ministereistä ja ilmoittaa sen kirjallisesti kongressin molempien kamarien johdolle, valta siirtyy hänelle. Luonnollisesti presidentti voi esittää oman vastustavan kantansa, ja kongressi sitten tekee lopullisen ratkaisun. Vallan lopullinen siirto vaatisi kummassakin kamarissa kahden kolmasosan enemmistön.  Sellaista ei nykytilanteessa voi ajatellakaan. Mutta, mutta… jos jompikumpi kamari ei halua pitää kiirettä, kongressilla on 21 vuorokautta aikaa tehdä päätöksensä, ja sinä aikana presidentti olisi poissa pelistä. Mikä nyt ajankohtaisessa tapauksessa riittäisi, kirjoittaa New York – aikakauslehden eilisessä numerossa Coloradon yliopiston lakitieteen professori Paul Campos.

 

Toinen asia sitten on, haluaako varapresidentti Mike Pence ryhtyä tähän operaatioon ja vaikka haluaisikin, saisiko hän mukaansa kabinetin enemmistön.  En halua lähteä arvailemaan varapresidentin ajatuksia tilanteessa, jossa hän neljän vuoden lojaalin palveluksen jälkeen joutui Trumpin ankaran painostuksen kohteeksi vaalituloksen mitätöimiseksi, ja koska hänellä ei siihen ollut valtuuksia eikä kai haluakaan, Trump lopulta ”heitti hänet leijonille”, niin kuin CNN tänä iltana sanoi.

 

Mutta kaikki viittaa siihen että yllätykset eivät ole ohi, millaisia ne sitten ovatkaan.    Vaikka aika alkaa käydä vähiin, olisi Trumpilla tietysti mahdollisuus myös ottaa mallia  diilistä, jonka Richard Nixon teki Watergate-skandaalin jälkeisessä toivottomassa tilanteessa vuonna 1974.   Nixon erosi, ja presidentiksi nousi hänen kautensa loppuajaksi varapresidentti Gerald Ford, joka sitten ensi töikseen armahti Nixonin… 

 

Lisäys 8.1.: 

 

Perjantaiaamun  Today-showssa NBC:lla entinen ulkomininisteri ja neljän tähden kenraali evp Colin Powell ehdotti että Trump seuraisi Nixonin esimerkkiä ja eroaisi.

 

https://www.today.com/video/colin-powell-trump-should-just-do-what-nixon-did-and-step-down-99132997958

 

 

 

 

 

 

 

    Kun on kyselty, milloin Capitol edellisen kerran joutui hyökkäyksen kohteeksi, historioitsijat ovat joutuneet      palaamaan vuoteen 1814, jolloin brittisotilaat polttivat sen. Kuva kongressin kirjaston kokoelmista.
 

Trumpendämmerung

 

 

Joka tuuleen kylvää, niittää myrskyä. Donald Trump sai mitä tilasi.  Kuukausien kiihotus tuotti tuloksen. Kannattajien kova ydin oli imenyt itseensä Trumpin väitteen että vaalit varastettiin häneltä. Tuhannet noudattivat kehotusta saapua Washingtoniin ja marssia ylös Capitolin kukkulalle samaan aikaan, kun kongressin oli määrä vahvistaa presidentinvaalien tulos.

 

Osavaltiokohtaisten tulosten laskemisessa oli aakkosjärjestyksessä päästy vasta Arizonaan ja senaatti ja edustajainhuone olivat kokoontuneet kumpikin tahollaan käsittelemään republikaanien vaatimusta vaalituloksen mitätöimisestä. CNN:n kuvassa kongressin portaille nousi yhä sankempi kirjava mielenosoittajien massa liput liehuen. Pian tuli tieto että rakennukseen oli tunkeuduttu. Jatko oli kuin huono uusinta Eisensteinin Lokakuu-elokuvasta.  Hortoilevaa joukkoa patsaiden keskellä Rotundassa ja senaatin istuntosalissa,  selfie-kuvia senaatin puhemiehen tuolilla rohjottavasta sankarista ja toisesta joka oli tunkeutunut edustajainhuoneen puhemiehen huoneeseen.  Varapresidentti Mike Pence, joka oli johtanut puhetta istunnossa, jouduttiin evakuoimaan. Kongressiedustajia ohjeistettiin suojautumaan paikalla, CNN:n mukaan tarpeen tullen piiloutumaan pöytien alle, jotakin jonka vanhemmat ehkä muistivat kouluaikojensa valmiusharjoituksista..

 

Tällä tavalla Yhdysvaltain politiikan institutionaalista pyhättöä eivät ainakaan CNN:n kommentaattorit muistaneet koskaan aikaisemmin häväistyn. Muistaakseni valtavissa Vietnam-mielenosoituksissakin 1960-luvun lopulla tyydyttiin vain kynttilävalvojaisiin sen rapuilla.  Capitol-kukkulan valtaus jää kyllä aikakirjoihin märkänä rättinä demokratian kasvoille, eikä vain Yhdysvalloissa.

 

Mutta vaalien jälkipelissä se oli vain viimeisin ennenkuulumattomista tapahtumista. Tiedot että Valkoisessa talossa oli pohdittu poikkeustilan julistamista, Trumpin pitkä puhelu Georgian vaalipäällikölle ja pyyntö löytää  hänelle jostakin runsaat 11 000 ääntä lisää, kaikkien elossa olevien aikaisempien puolustusministerien vetoomus etteivät asevoimat puuttuisi politiikkaan, ja Trumpin painostus varapresidenttiään kohtaan jotta tämä kongressin yhteiskokouksen puheenjohtajana vaikuttaisi vaalituloksen muuttamiseksi lainvastaisella tavalla.   Ja jokainen uusi ennenkuulumattomuus sai pelkäämään mitä muuta koskaan aikaisemmin kokematonta saattaa olla tulosssa.  Tämä ilta vastasi kysymykseen, ja herätti sen uudelleen.  Bidenin virkaanastujaisiin on vielä kaksi viikkoa, mitä vielä ehtii tapahtua?

 

Kun Trump lopulta  - vasta Bidenin kehottamana - ilmestyi televisioon, hän hiukan moitiskeli kannattajiaan ja kehotti että menkää nyt kotiin, mutta osoitti samalla ymmärtämystä – I love you - , ja toisti väitteensä että hän itse asiassa sai maanvyöryvoiton. Sama oli hänen tviittiensä sanoma, ennen kuin  Twitter sulki hänen tilinsä  12 tunniksi.

 

Järjestysvallan hidas reagointi ei voinut olla herättämättä huomiota, mutta illan tullen ja ulkonaliikkumiskiellon alkaessa kogressin lähialueet näyttivät olevan vahvojen mellakka-asuisten poliisivoimien kontrollissa.  

 

Kongressin istunto vaalituloksen vahvistamiseksi jatkui klo 20 paikallista aikaa, aamukolmelta Suomen aikaa.  Oli varmasti

tärkeätä saada prosessi läpi tai ainakin alkuun niin kauan kuin laissa määrättyä vuorokautta (6.1.) jatkui, ties mitä Trumpin juristit myöhästymisestä olisivat rakentaneet.  Veikkaisin että joka tapauksessa selvään tulokseen päästään nyt kaiken tapahtuneen jälkeen nopeammin kuin aluksi uskottiin. Usko että into taisteluun Trumpin puolesta on vähentynyt. Saattaa olla että herää myös kysymys, ovatko viimeiset kaksi viikkoa liian suuri riski kansakunnalle. Perustuslaki tarjoaa keinot, jos  tähän päädytään.

 

Kaiken mekkalan alle oli jäädä päivän hyvä uutinen: demokraatit voittivat Georgian kaksi senaattorin paikkaa, ja Bidenin tueksi tulee siis senaattiin niukka enemistö, 50-50, varapresidentti Kamala Harrisin äänen ratkaistessa,