.helsinki?

 

Helsingin Sanomat kertoi tänään miten 35 vuotta sitten Helsinki jäi toiseksi kun Helsingin yliopisto rekisteröi itselleen verkkodomainin www.helsinki.fi ja  kaupunki  joutui tyytymään domainiin www.hel.fi

Jutussa olisi voitu myös kertoa, että itse asiassa Helsinki sai revanssin vuonna 2012,

kun Internetin tunnisteiden koordinaatiosta vastaava Internet Corporation for Assigned Names and Numbers (ICANN) myönsi sille ylimmän tason tunnuksen  .helsinki , joka ei tarvitse oikealle puolelleen sen kummemmin maatunnusta (.fi) kuin totuttuja ”geneerisiä” päätteitä (.com, .org., net…).

 

Kun ICANN perustettiin 1998 hoitamaan Internetin tonttipolitiikkaa, sen yhdeksi tehtäväksi tuli lisätä kilpailua domainhierarkian ylimmällä tasolle, jossa Verisign-yhtiöllä oli lähes monopoli, ja halutut  .com-domainit maksoivat jälkimarkkinoilla maltaita.   Uusia vaihtoehtoja tuli tarjolle tipotellen, joko yleiskäyttöön (kuten .info tai .biz) tai erityisaloille (.museum tai .travel)   Mutta hiukan toistakymmentä vuotta sitten pantiin alulle  ”big bang”. Ei ollut mitään teknistä syytä niukkuuden ylläpitoon ”viimeisen pisteen oikealla puolella”, ja ovet yläkertaan avattiin ammolleen. Silti, sääntöjä viilattiin vuosikausia, koska oli varmistettava hakijoiden oikeus hakemiinsa termeihin ja estettävä käyttäjien hämääminen liian samankaltaisilla tunnuksilla.  Oli myös torjuttava joidenkin isojen firmojen yritys privatisoida tavallisia englannin sanoja, kuten  .books , jota Amazonille ei myönnetty, tai .beauty jota ilman L’Oréal jäi. 

 

Erityisen huomion kohteena olivat maantieteelliset nimet, joita niitäkään ei haluttu antaa ilman muuta kaupalliseen käyttöön. Sitkein riita käytiin sekin maailman suurimman kirja (etc.) kaupan oikeudesta saada firman nimi ylimmälle tasolle, minkä esti Amazon-joen valuma-alueen valtioiden järjestö. 

 

Pääkaupungit saivat oikeuden nimiinsä ilman muuta, muut kaupungit tietyillä ehdoilla, ja kaikkiaan lähes 40 kaupunkia käytti tilaisuutta hyväkseen. Mukana olivat mm. Tokio, Sydney, Lontoo, Pariisi, New York (.nyc), Berliini, Amsterdam, Hampuri, Tukholma ja Helsinki.  Pienin oli Montenegron rannikkokaupunki Bar (17 000 as.) Se myi oitis  .bar -tunnuksen käyttöoikeuden meksikolaiselle yhtiölle nimeltä Punto 2012, joka on menestyksellä tarjonnut sitä ravintoloiden ja baarien käyttöön (166 000 rekisteröintiä).  

 

Useimmat kaupungit (tai niitä edustaneet monitoimijaryhmät)  näyttävät ottaneen top level-tunnuksensa käyttöön ja tarjonneen mahdollisuutta rekisteröityä sen alla kaikille  - ihmisille ja yrityksille, jotka haluavat korostaa kotikaupunkilaisen identiteettiään. Rekisteröintien määrät eivät ole valtavia kaupunkien kokoon nähden. Tokio yltää toiselle sadalle tuhannelle, useimmat ovat muutamissa kymmenissä tuhansissa. Ns. pysäköityjen domainien osuus on usein kolmannes tai enemmän. 

 

Kokonaisuudessaankaan ”big bang”  ei ollut mikään valtava menestys. Oman nimen tai liikemerkin paikan varaaminen ylimmällä tasolla omaan käyttöön on yrityksiltä usein puolustuksellinen toimenpide sen varmistamiseksi ettei kukaan muu sitä vie.  Toimialakohtaiset nimet (.music, .sport etc.)  eivät ehkä enää hakukoneiden aikakaudella ole se tienviitta, joka johtaa asiakkaan haluttuun kohteeseen. Ja jotakin sanoo kai se että yleisluontoisista, siis .com-tunnuksen tapaisista todella geneerisistä, ja sen  kanssa kilpailevista, on parhaiten menestynyt .xyz joka houkuttelee kyseisillä kirjaimilla merkittyjä sukupolvia ja on saanut kirjoihinsa yli kuusi miljoonaa domainia.

 

Mutta mitä Helsinki? Toisin kuin useimmat muut city-nimet, hakemuksensa mukaisesti se aikoo pitää .helsingin omassa käytössään, siis kaupungin omien hallinnollisten yksiköiden, laitosten ja yritysten verkkonimien päätteenä.

 

Mutta olisi tietysti mukava tietää, milloin se otetaan käyttöön. Onhan siitä kuitenkin raha maksettu, ja maksetaan vuosittain, ei tosin valtavia summia mutta kuitenkin.